Press
18/8/2013 Jazzrytmit
Hämeenlinnalaista osaamista edustava kitaristi Tommi Varjola sievistelee ja taituroi leppoisan letkeästi soittopeliään. Bassotaiteilija Jan-Olf Strandberg pompottelee verkkaisan jymäkästi taustaa. Rumpali Markus Ketola naulaa kokonaisuuden kasaan aistikkaalla työstöllään. Siinä peruseväät, joilla tätä levyä voi kuvailla.
Varjolan soitto soi erinomaisen hienovaraisena ja täyteläisen melodisena. Hänen upeat sormijuoksutukset ja usean kielen yhteissoinnuttelut ovat leppoisan makoisaa kuunneltavaa. Hän käyttää hyväkseen koko otelautaa saaden kielien soundin lähtemään tumman tunnelmallisesta heleän helisevään kirkkauteen. Koko ajan kuitenkin ilman turhia revityksiä tai kommervenkkejä. Aikoinaan verrattiin kitaraa ja sen miehistä käsittelyä naiseen (sorry, ahdasmieliset)... Varjolan kitarointi ja soittokokonaisuus noudattavat lähes täydellisesti tätä vanhaa sanontaa.
Hänen soitossaan löytyy myös vahvoja vaikutteita niin klassisesta musiikista kuin latino- / bossarytmeistä sekä entisaikojen jazzkitaramestareiden tyyleistä. Tosin päivitettynä nykyaikaan. Varjola ei kuitenkaan sorru mihinkään turhaan tai kuulijan kosiskeluun vaan keskittyy puhdasoppiseen kitarointiin. Kitarointiin, jolla on sielu. Erinomaista työstöä!
Paksukielisen ohjastaja Stranberg tekee soittopeleineen totutun varmaa työtä. Hän ei pyri liiaksi eturiviin, kuten ehkä joskus aikoinaan. Hän antaa tummanpehmeiden soundiensa kuljettaa Varjolan kitarointia jouhevasti eteenpäin. Hän hiljentty oikeaoppisesti välillä hiljaiseen taustotteluun, saaden siitä palkaksi muutaman eturivin soolon. Hyvää työtä myös häneltä.
Taustalla häärää ja tahdittaa kokonaisuutta Ketola, jonka työstö vaati pari-kolme kuuntelukertaa ennenkuin se avautui kaikessa loistokkuudessaan kuuntelijalle täydellisesti. Hänen soittonsa kokonaisgenre on nautittava ja herkullinen. Hän soittaa todella monivivahteisen taustamaton. Savolaisittain sanottuna "hilijaa ja kovvoo", muttei isottelevalla volyymilla. Mestarismies, mikä mestarismies...
Hämäläisen perusrauhallisuuden ja elinympäristön maiseman sympioosi kuvastuu erinomaisen hyvin Varjolan sävellysten taustalla, vaikka herra onkin nimennyt kappaleet suuren maailman nimikkeillä. No, itsekukin meistä tulkitsee asioita eri tavalla... pääasia, että lopputulos on makoisa... ja tällä levyllä se on sitä. Kaikessa pienimuotoisuudessaankin.
Levyltä on sinänsä vaikea nostaa esiin mitään erityistä raitaa, sillä kokonaisuus kulkee tiettyä perusrakennetta noudatellen, tarjoillen makoisen jazzavaa, pehmeää hyvän olon tunnetta.
Vaarana tämän tyyppisellä levykokonaisuudella on, että se rupeaa pitkistyttämään kuuntelijaa. Tällä levyllä se on saatu kuitenkin hyvin taustalle, eikä jäädä pyörimään samaa tautofonianympyrää.
Tämä on siis hyvä, puhdasoppinen kitaralevy. Levy, jossa löytyy punaisena lankana jazzin syvin olemus.
Tutustukaa ja nauttikaa! (OR)
Teksti: Osku Rajala
[ Alkuperäinen artikkeli ]
7/6/2009 Jazzrytmit
Vanhan kaaderin mieltä lämmitti koleahkossa lauantai-illassa suunnattomasti Savon Sotilassoittokunnan aikoinaan alkuunpanema, nyt 14. kertaa Mikkelissä soitettu MilJazz.
Idean isäksi soittokunnan kantavat jäsenet nimesivät prikaatinkenraali, kansanedustaja Olli Nepposen, joka ei edustustehtäviltään tänä vuonna ehtinyt konserttiin. Kaupungin ylintä johtoa edusti paikalla kaupunginjohtaja Kimmo Mikander.
Mikkelin vanhan kasarmialueen Tykkipuistoon saapui paikalle koleahkosta säästä huolimatta arviolta yli tuhatpäinen kuulijakunta, joka sai alkulämpimikseen kuulla juontaja Viki Vänttisen lavalle kutsuman Ilmavoimien Big Bandin terhakkaan avauksen musiikkimajuri Tomi Väisäsen johdolla. Lämpöä ja herkkyyttä bandin esityksen toi roppakaupalla sen solisti Nat Newborn, jonka sentimentaalinen esitys sai nimenomaan naispuolisten kuulijoiden sydämiin lisäsykettä. Nat on noussut vuosien saatossa yhdeksi merkittävimmistä jazz-/viihdelauljistamme, joka eri tilaisuuksiin sopivan kokoiseksi muuttuvine Gebardi -yhtyeineen on kuultavissa mm. Itämeren laivoilla. Nyt kuultujen Natin laulujen sovituksista vastasi Erno Tiittanen. Hatun noston arvoista työskententelyä koko lavalliselta.
Illan toisena yhtyeena lavalle nousi Savon Sotilasoittokunta entisen kapellimestarinsa Pasi-Heikki Mikkolan johdolla. Mikkola otti 1.6.2009 vastaan Panssari Soittokunnan tahtipuikon. Savon Sotilassoittokunta oli kutsunut riveihinsä muutaman nimekkään reserviläisensä, mm. saksofonisti Risto Salmen, basisti Jorma Ojanperän, trumpetisti Erno Tiittasen, kitaristi Tommi Varjolan, trumpetisti Markku Rengon... ja solistikseen viisikertaisen Grammy -voittajan, trumpetisti Randy Breckerin, joka tulla putkahti shortseissaan Suomen suveen suoraan Singaporesta. Mikkelin viileähköön iltaan herra oli kuitenkin varustautunut lämpimin vaattein ja Suomen armeijan maastopuvun takilla... valittaen tosin keikan jälkeen sormiensa kangistuneen illan viileydessä. Mutta hymy ei hyytynyt vaan nimikirjoitukset, ystävälliset sanat ja poseerauksen kännykkäkameroille.
Breckerin tulo Savon Sotilassoittokunnan solistiksi on tarina sinänsä, jossa suureksi "syntipukiksi "osoittautui ylikersantti Mikko Suhonen. Viime kesänä MilJazzissa oli Savon Sotilassoittokunnan solistina yhdysvaltalainen Marvin Stamm, ja kuinka ollakaan puhe lipsahti entäpä jo ensi kesänä paikalle tuilisi itse Randy Brecker.
- Kyllä välillä tuntui, että mitä pirua tuli tehtyä, naureskeli Suhinen onnesta mykkyrällään Mikkelin hämärtyvässä illassa, Brecker on nyt täällä... uskomatonta, mutta totta. Breckerin paikalle saanti oli vaatinut melkoisen yhteydenpitomäärän, koska asiat sovittiin suoraan Breckerin eikä hänen managereiden ja ohjelmatoimistojen kautta.
- En ole aiemmin soittanut sotilasoittokuntien kanssa muualla kuin joskus Yhdysvalloissa. Tämä on ollut erilainen ja mielenkiintoinen kokemus. Positiivinen sellainen, myhäili hyväntuulinen Brecker. Illan konsertti piti sisällään yhtä biisiä lukuunottamatta Breckerin kappaleita, samoja joita löytyy hänen uudelta levyltään. Tyylisuunta oli pääasiassa funkahtavaa, erittäin tarkasti soitettavaa rytmimusiikkia, josta Savon Sotilasssoittokunta selvisi oivasti. Loistokkaisiin sooloihin äityivät mm. Risto Salmi ja Tommi Varjola, saaden niin yleisön kuin Breckerinkin suosionosoitukset. Setin päätteeksi Brecker ja kapellimestari Mikkola saivat "musiikkimaskotti" Mankkisen lasityöt lahjaksi.
MilJazzin upean illan finaloi Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan Show Band solistinaan väkevä soulguru Veeti Kallio. Bändin hurjan tempperamenttinen avaus uskomattomine koreografioineen ja voltteineen saattoi pyöräyttää vanhemman kuulijakunnan sydämentahdistimen ylikierroksille. Se sallittakoon, sillä se mitä lavashow ja musiikki yhdessä tarjosivat pistää useimmat rock- yms nuorisobändit jos ei nyt naurunalaisiksi niin kuitenkin vaatimattomiin amatöörikategorioihin. Itsekin piti vetäistä muutama kerta henkeä syvään ja heittäytyä sitten 110 lasissa tähän nuorten hurjaan menoon mukaan.
Kun illan viimeinen solsiti Vetti Kallion hypähti lavalle Varusmiessoittokunnan virallinen takki yllään ja pyysi maailman miehen tyylin Gimme Some Lovin' (Anna mulle lovee) saavutti musiikillinen ilotulitus täyden voimansa, jatkuen laantumattomana loppuun saakka. MilJazz oli todella hieno kattaus, jossa kuuntelijoille tarjoiltiin suurten orkestereiden voimalla todellisia herkkupaloja. Musiikillisia nautintoja, joita tarjoillaan harvoin. Savon Sotilassoittokunta on tehnyt tuotteen, joka tuo Puolustusvoimat esille erinomaisen aistikkaalla ja nautinnollisella tavalla. Ja nyt kun pääesikuntakin on tämän aistinut ja tarjoaa tätä herkkua hieman muuttuvin kokoonpanoin Suomen kesässä kahdeksalla eri paikkakunnalla, ei voi muuta kuin toivoa MIlJazzille pitkää ikää...
Kiitän kuulemastani!
Katse eteenpäin. Lepo...
Teksti ja kuvat: Osku Rajala
[ Alkuperäinen
artikkeli ]
Progressive Ears
Tommy Varjola is yet another excellent artist from Finland. This guitarist is one of many great Finnish jazz musicians that have sprung up in the last 40 or so years. His main band is Mist Season, but with Family Life he displays his talent as a solo artist as well.
Unlike the other Finnish artist I reviewed a while back, Varjola doesn't really play a style that is so powerful and rocking. His sound is more of a mellow variety. Still, that doesn't mean that there are no worthwhile melodies here. It merely means that Varjola has melodies that aren't so instantly obvious. Thus, the melodies shine through only after repeated listenings, but it is well worth the wait. Songs like "Rosita" and "Rajala" feature some terrific music straight from the heart. Particularly "Rosita" has some truly heart-warming trumpet and saxophone interplays. Alongside the bass guitar and drums, these two instruments are most prominent in giving support to Varjola's guitar, which is mighty impressive but never intrusive or dominant. Although the music is full of compact and composed parts, there are also plenty of improvised segments that showcase the band's soloing abilities.
All in all, this is an extremely pleasant album to listen to. Some might consider it a bit pedestrian because it doesn't have the traditional fusion power. Personally, I like a lot of variety in music and it's no different with jazz-rock. This is a softer variety of the style, but it has some tremendously beautiful moments that more than make up for any lack of heavier melodies.
6/4/2008 Progressive Ears
Colossus
Woodlands on Hämeenlinnalaisen kaksi puhaltajaa, kosketinsoittajan, kitaristin, basistin ja rumpalin omaavan Mist Seasonin toinen levy. Albumilla kuljetaan tyylilajeissa big band-tyyppisestä valtavirrasta välillä lähemmäs viime vuosikymmenten fuusiojazzia, ja kokonaiskuva liikkuukin sujuvasti 80- ja 90-lukujen ja tämän päivän välillä.
Suurin osa muusikoista soittaa tai opettaa soittoa työkseen, eikä soittopuolesta pystykään huomauttelemaan, kaikki toimii hyvin ja on äärimmäisen tyylikästä. Tyylikkyyden lisäksi levylle olisi ehkä saanut tuoda enemmänkin sitä särmää ja monimuotoisuutta jotka vaikkapa kappaleissa Daylite Sprite ja Dance of the Miststress mainiosti ilmenevät. Normaalista poikkeavien sointukulkujen hienoinen välttely saa välillä aikaan turhankin rauhoittavan vaikutelman. Maalailevammatkin kappaleet voisivat olla mielenkiintoisia jos niiden ydin olisi hieman kovempi.
Nopeat Tower of Power -tyyppiset puhallinkuviot onneksi herättävät kuulijan taas nauttimaan ammattitaitoisesta soitosta. Vaikutteita voi kuulla myös ainakin Weather Reportilta ja Pekka Pohjolalta joten ollenkaan huonossa seurassa ei liikuta. Tommi Varjolan kitaratyöskentely miellyttää korvaa, ja mieleen tulevat ainakin Robin Trower sekä Trevor Rabinin työt Yesin kanssa. Varjola tuottaa erittäin tyyliteltyä, mutta samalla musiikkia hienosti eteenpäin vievää äänimaailmaa, ja näin riippumatta siitä onko käytössä puhtaat vai särjetymmät soundit.
Kaikki tätä lukevat elokuvatuottajat voisivat muuten ottaa tästä vinkin; useimpiin suomalaisiin filmeihin olisi jo tästä yhdestä 15 kappaletta sisältävästä levystä saanut suurimman osan koko rainan äänimaailmasta. Ja voi tietysti vieläkin saada.
Teppo Nurminen / Colussus Nro 31.
RYTMI 1 / 2007
Mist Season
Lyyristä fuusio-jazzia suomalaisin sävyin
"Uutta suomi-fuusiota etnomausteilla.
Pakko myöntää, etten kauheasti kaipaa 70-luvun fuusio-jazzia.
Sitä Mist Season kuitenkin tekee. Machopullistelun sijaan kaksi
puhaltajaa sisältävä tiukka sekstetti onneksi korostaa
jatsillisia sävelmiä ja huolellisia sovituksia, usein
suomalaisin sävyin ja varsin lyyrisesti.
Sävellyksiä kuullaan koko bändiltä, varsinkin basisti Kimmo Hakalalta, kosketinsoittaja Timo Kajamieheltä ja rumpali Kimmo Pörstiltä. Lisäväriä saadaan vierailta ja eksoottisimmilla soittimilla. Veli-Matti Järvenpään haitari leimaa ugrilais-iiriläistä Dance of The Mistressiä. Välillä kiivaasti kitaroiva Tommi Varjola sävyttää kaunista Flowers of Asiaa ja Rafael Tejadan tablasta hyötyvää Garden of Beruwelaa sitarilla."
Jussi Niemi Rytmi 1/07
Jazzrytmit 2/2008
Hämeenlinnan vahvaan ja legendaariseen musiikkigenreen voidaan kirjoittaa entistä vahvemmin kirjaimin monille uusi jazzmini: Tommi Varjola. Kitaristi Varjola on hakenut oppinsa mm. Helsingin konservatoriosta ja Franz Lisztin musiikkikorkeakoulusta Weimarista Saksasta, pääoppikalunaan klassinen kitara. Nykyisin Varjola itse toimii opettajana Hämeenlinnan Sibelius Instituutissa kitaransoitto niin klassisella kuin sähköisellä kitaralla. Hänen käsissä tottelee siis yhtälailla klassinen, jazz- kuin rockkitarakin. Varjola palkittiin vuonna 2002 Hämeenlinnan musiikkipalkinnolla. Tommi toimii myös Hämeenlinnan Soitannollisenkerhon puheenjohtajana. Siinä lyhyesti tämän kitarataiturin historiaa ja nykypäivää. Nykypäivää on hänen uunituore levynsä Family Life, omia sävellyksiä täynnä oleva 10 raitainen plätty. Ja haloo, millainen plätty! Nyt upposi meikäläiseen kuin kuuma veitsi voihin. Eikä vähiten sen vuoksi, että nelosraidan nimi on Rajala. Varjola on kerännyt ympärilleen osaavan nelikon, jossa Salmen saksofonit ja Pitkäsen trumpetti että muut instrumentit soivat kuulaan kauniisti liittäen Varjolan soiton ja sävelidean hämäläiseen kansanmaisemaan. Kappaleiden nimistä päätellen Varjola onkin pumpannut kaiken tämän levyn rauhallisuuden, pehmeän askeltamisen, mieltä hivelevän aistikkaan soundin ja sävelten värigenren kotikaupungistaan ja sen lähiympäristöstä. Itse maestron kitarointi on mestarillisesti hallittua, sopivan pidättyväistä ja erinomaisen melodista. Sävelharmonia ja rytmiikkavaihdokset heilimöivät kuin hämäläinen elopelto kauniina kesäpäivänä sinisen järven rantamilla. Omaa tuotantoa voi siis tehdä Suomessakin henkisellä lämmöllä, kauneusarvoilla ja ilman poikkitaiteellisuuden kalmansuota. Kun puhaltajien ja Varjolan joukkueeseen kuuluvat basisti Savolainen ja rumpali Aarnio soittavat, siis soittavat, osuutensa tilanteeseen sopivasti, niin kokonaisarvosana tästä levystä ei voi olla kuin kiitettävä. Tämä levy antaa vielä kaiken mediasaasteen, rahanahneuden ja hullun kiireen keskellä toivoa siitä, että jossain on olemassa rauhallinen, tasapainoinen ja lämminhenkinen paikka nauttia elämästä. Nauttia Varjolan säveltämästä musiikista, unohtamatta silloin tällöin yksitähtisen perusannosta. Erinomainen levy teille kaikille, jotka uskallatte pysähtyä edes hetkeksi kuuntelemaan hyvänolon perusannosta. Onneksi olkoon upeasta kokonaisuudesta Tommi! Ja kiitokset myös toiselle Tommille, Liuhalalle, jonka hyppyset ovat olleet pelissä mukana miksaus- ja masteriosastolla. Elämässä on sittenkin vielä toivoa. (OR)